Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo: Kotiseutu on sydämen asia
Artikkeli on tiivistelmä Teppo Ylitalon Sydänkylät-kevätretken osallistujille pitämästä esityksestä Jämsässä 26.4.2025
Kuvassa vasemmalla Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo.
Kotini on Lapuan Ritamäellä, mutta kun minulta pienenä poikana kysyttiin miltä kylältä poika on kotoisin, niin sanoin että ”Tiisteltä”. Vaikka kotini ei ollut Tiistenjoella olin saanut viettää siellä paljon aikaa ja siitä syystä ajattelin olevani sieltä kotoisin. Isäni on Lakaluomalta kotoisin.
Kotiseutu on ihmiselle enemmän sydämen kuin kartan asia. Kotiseutu on aina kuviteltu yhteisö, en tarkoita sitä, että se olisi jotenkin valheellinen vaan sitä, että se on osa meidän yhteistä tarinaamme. Se on osa sitä mitä me koemme. Sitä kautta kotiseutu on aina myös osa sitä mitä me koemme suomalaisuudeksi. Tällaisen kuvitellun yhteisön ominaisuuksista ja merkityksestä on kirjoittanut paljon muun muassa Benedict Andersson -niminen tutkija.
Kotiseutu on tarina, kehyskertomus, jolla liitymme omien elämäntarinoittemme kanssa osaksi jotain suurempaa. Ajatellaan – nyt kun on kansallinen veteraanipäivä huomenna – vaikka Suomen sotia, me liitymme omien sukujemme sota-aikojen ja jälleenrakentamisen tarinoilla siihen suureen tarinaan suomalaisuudesta. Itse miellän kotiseututyön tänä päivänä ”meidän” rakentamiseksi, se on kaikkea sitä mikä tekee meistä meitä ja mikä tekee omasta kotiseudustamme nimenomaan meidän kotiseutumme.
Kyse ei ole pelkästään museotyöstä tai arkistotyöstä tai kehittämisestä. Omalle urheiluseuralle hurraaminen on kotiseututyötä sekin.
Lapualta kotoisin oleva Liisa Keltinkangas-Järvinen on puolestaan kirjoittanut omaa aikaamme vaivaavasta ”toksisesta yksilöllisyydestä”. Samalla meitä uhkaavat identiteettipolitiikan ja rajojen vetämisen ajatukset. Kaikki tämä ja politiikan paha puhe vesittävät yksilöllisyyttä. Jos vapauden tunne alkaa estää yhdessä tekemistä, niin mitä vapautta se sellainen on? Siitä tulee kotiseututyön vastakohta. Näin minä ajattelen. Meillä saa ja pitää olla identiteettejä.
Museologian professori Janne Wilkuna on puolestaan kirjoittanut yhteisöllisestä dementiasta. Se tarkoittaa sitä, että jos yhteisö menettää otteen omasta historiastaan tulee yhteisöstä samanlainen kuin muistisairaasta ihmisestä, sellainen yhteisö ei enää pysty toimimaan. Siksi kotiseututyö on myös muistityötä. Hieno esimerkki tästä oli Tiistenjoella juuri pidetty kasakkaluento vuoden 1916 kasakoiden pakkoasuttamisesta.
Jos meillä ei ole yhteisiä muistoja ja yhteistä tarinaa, sen on aivan kuin meillä olisi muistisairaus. Meiltä tippuu oma tarina pois. Siksi on tärkeää, että esimerkiksi Sydänkylien tarinaan liittyy myös ajallinen tarina. Se, että me tunnemme oman kotiseutumme historian.
Yhteenkuuluvuutta rakentavat Komiat traktorit -tapahtuma tai vaikkapa Tarina-Tupa. Traktori on kehyskertomus, johon meistä jokainen tuo omat muistomme lapsuudesta ja elämän varrelta. Tarina-Tuvan tietovisat ja siellä koetut kohtaamiset ovat tärkeitä.
Köyliö-seura on hyvä esimerkki siitä, että kotiseutu voi olla myös virtuaalinen. Köyliö tunnetaan varmaan edelleen parhaiten Lallista ja piispa Henrikistä. Mutta kuulkaa, yli puolet Köyliö-seuran jäsenistä asuu muualla kuin Köyliössä. Köyliöläisyys on silloin suurempi asia kuin Köyliö. Tämän ajatuksen haluan jättää teille Sydänkylät-hankkeen tekijöille. Siksi kysyn missä on virtaalinen tiisteläisyys, lakaluomalaisuus ja ylikyläisyys.
Kotiseututyö on paitsi sitä mitä olemme nyt, mutta ennen kaikkea sitä mitä haluamme olla tulevaisuudessa. Kyse on tulevaisuustyöstä. Seuraan Tiisten kyläkauppaprojektia ja haluan olla siinä itsekin omalla tavallani mukana. Että sitäkin kautta taidan edelleen olla Tiisteltä kotoisin.
