Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Tiistenjoen kirjastolle Kennelliiton Lukukoira

  • Tiistenjoen kirjasto 8 Paavolantie Etelä-Pohjanmaa, 62165 Finland (kartta)

Olemme saaneet Tiistenjoelle kirjastoon Kennelliiton Lukukoira Ilonan!

Lukukoiratoiminnan tarkoitus on tukea lukutaitoa ja edistää lukemista. Lukukoiran tehtävänä on innostaa ja kuunnella lukijaa sekä olla läsnä. Koira ei arvostele eikä huomauttele virheistä, hitaudesta tai epäröinnistä.

Yhdysvalloista Suomeen levinnyt lukukoiratoiminta on osa eläinavusteista toimintaa joka pohjautuu vapaaehtoisuuteen. Kyseessä ei ole opetus- eikä terapiatilanne, joten koiranohjaaja ei vierailulla toimi lukemisen ammattilaisena. Lukija ei siis lue ohjaajalle, vaan koiralle.

Kennelliiton Lukukoiran tunnistaa keltaisesta lukukoirahuivista ja ohjaajan nimikyltistä.

Lukukoirakäynnit ovat kohteille maksuttomia. Lukuhetkessä on paikalla koiran ja lukijan lisäksi vain koiran ohjaaja. Lukuhetki kestää noin 15 minuuttia / lukija.

Kennelliiton lukukoirakoilla on toiminnan vastuuvakuutus, joka korvaa henkilö- ja esinevahinkoja, joista vakuutuksenottaja tai vakuutettu on voimassa olevan lainsäädännön mukaan korvausvastuussa.

Lisätietoa Kennelliiton Lukukoiratoiminnasta kennelliitto.fi/koirat/lukukoirat.

Ensimmäinen lukukoirapäivä on Tiistenjoen kirjastolla maanantaina 30.3.2026 klo 17:30-18:30. Lukijaksi ilmoittaudutaan kirjaston henkilökunnalle, joka koordinoi käyntejä.

Toivottavasti Ilonalle löytyy lukijoita!

Lisätietoa saa myös minulta tarvittaessa. Puh. 0408318837 / Katri


Tervetuloa!



Edellinen
Edellinen
29. maaliskuuta

Lakaluoman kyläyhdistys ry vuosikokous

Seuraava
Seuraava
31. maaliskuuta

Kasakat Tiistenjoella 110 vuotta juhlaluento